Ennen kuin muutettiin nykyiselle paikkakunnalle, Cindyllä ei ollut mitään ongelmaa minkäänlaisten koirien kanssa. Niitä joko tervehdittiin iloisesti ja koitettiin leikkiä, tai sitten kuljettiin nätisti ohitse.

 Täällä missä nykyään asutaan on eräs saksanpaimenkoira. En tiedä onko sitä yritettykkää kouluttaa, mutta kouluttamattomalta se vaikuttaa. 
 Omistajat ovat aina kännissä, eikä koira pysy niillä hallinnassa.  Monta kertaa koira on karannut tai meinannut kaataa miehet. Ja ne harvat kerrat kun ne on selvinpäin, niin se pysyy jotenkin hallinnassa, jos silloinkaan.
 Joka kerta kun törmätään siihen parivaljakkoon/joukkoon, niin koira on hampaat irvessä tulossa Cindya kohti, näin se tekee itseasiassa kaikkia koiria kohtaan. Vaikka mitään vahinkoa ei ole vielä tapahtunut Cindyn kohdalla, niin Cindylle on siitä jäänyt huonoja kokemuksia.
 Tämän jälkeen se on räkyttänyt jokaiselle itseään isommalle koiralle ja ärissyt oikein urakalla.

 Lenkkikavereita on löytynyt kiitettävästi, yhestä parivaljakosta on tullut jo vakio lenkkiseuraa 3 otteeseen käyty lenkillä yhdessä. Kyseessä siis ne novascotin noutaja ja rottweiller ja saksanpaimenkoira sekotus omistajansa kanssa. 
 Tänään tämä jopa veti heidän luokse heti tervehtimään, eikä arastellut juuri ollenkaan! Jopa oli tervehtimässä yhtä uutta isoa koiraa näiden kaikkien isojen koirien keskellä! 
 Ai että olen ylpeä tuosta koissusta! :))

Mutta tänään Cindy kohtasi suurimman pelkonsa, saksanpaimenkoiran!

 Tähään väliin se, että Cindy ei ole ainut joka sai siedätyshoitoa kyseistä rotua kohtaan, nimittäin mieheni oli mukana. Hänellä on huonoja kokemuksia lapsuudesta kyseistä rotua kohtaan ja näin vältellyt kyseisen rodun edustajia. Hän tuli mukaan moikkaamaan ja suostui jopa silittämään. Myönsi ettei se niin paha ole, ja olisi valmis ottamaan hoitoon sellaisen!  Mutta ei lähtenyt lenkille mukaan. 

 Takaisin Cindyyn. Siinä kun mieheni oli mukana ja koirat pääsivät nuuhkimaan toisiaan Cindy haukkui tälle, kun toinen oli vielä pentu ja valmis lähteä leikkimään. Siinä ne haukkui toisilleen hetken.
 Kun siitä päästiin lenkille, unohtui pelko. Toki varmuuden vuoksi kuljettiin toisella puolella tietä. Noin kilometrin kuljettuamme unohtui kyseinen epävarmuus ja uskallettiin jo mennä toisen takamusta nuuhkimaan. 
 Lenkki oli jotain 3-4 kilometrin pituinen ja lenkin loppumetreillä kuljettiin jo vierekkäin ja kun sanottiin moikat, Cindy sai pusun kirsulleen.
 Tästä koirasta saadaan toistekkin lenkkiseuraa! Ja jopa muistin ottaa kuvia ja sain luvan näyttää niitä täällä!